Tänne laittaisimme fanikirjoituksia, voitte lähettää osoitteeseen inu_s@luukku.com

Homman nimi: Kyllä Tunteet On Sitten Jännä Juttu
Kirjoittaja: Satsuki
Tekijän kommentti: Njonniin. Ite asiassa en ajatellut tätä sen kummemmin, aloin vaan kirjoittaa 'toista juttua, jossa Inuyasha joutuu pulaan'. Että tällanen tästä nyt vaan sattu tulemaan, kun toi oli yks yksinkertaisimpia juonia, minkä mä keksin. Kaikki tapahtuu sattumalta, nii ettei sitten tarvinnu ruveta kirjoittamaan pahiksen roolia. *Laiska laiska laiska Satsuki...*

Kagome oli taas saanut matematiikan testeistä 7 puoli. Muuta ei voinut kai odottaakkaan, sillä hän vietti suurimman osan ajastaan sisällissotien aikakaudella, eikä hänelle näin ollen jäänyt paljoakaan aikaa lukemiseen. Ärsyttäväähän se oli, mutta sille ei voinut mitään. Nyt hänen täytyi taas palata kaivon läpi. Hän pakkasi reppunsa ja lähti. Kavon läpi hypätessään hän tunsi aina kummallisen painottomuuden tunteen. Aivan kuin hän ei olisi ollut olemassakaan. Olemassaolosta häntä kuitenkin muistutti jännityksen muljahdus vatsassa. Hän ei ollut koskaan lakannut hieman pelkäämästä tätä hetkeä. Entä jos hän päätyisi jonnekin aivan muualle kuin sisällissotien aikakaudelle? Hän ei tiennyt, mitä hän silloin voisi tehdä. Mutta tälläkin kertaa, kuten aina, hän näki kaivosta kiivetessään pienen matkan päässä suuren puun hahmon, joka kertoi, että hän oli päässyt taaskin turvallisesti oikeaan paikkaan. Nyt hän suuntasi Kaeden majalle.
   Inuyashaa ärsyttivät Kagomen ainaiset kokeet. Mitä niin tärkeää niissä oli? Mikä oikeastaan voisi olla tärkeämpää kuin Shikonin siepaleiden jahtaaminen? Tyhmä Kagome! Inuyasha oli päättänyt ärsyttää Kagomea tosissaan, joten sinä päivänä jolloin Kagome oli sanonut palaavansa, hän meni metsään ja päätti pysytellä yksikseen iltaan saakka. Saisipa Kagome nähdä, ettei häntä niin kamalasti kiinnostanut odottaa koko ajan tämän paluuta. Mitä hän yhdestä tytöstä. Paras kai etsiä jokin yookai, johon purkaa raivonsa. Hän lähti kävelemään pohjoiseen seuraten karhuyookain hajua.
  Karhuyookai oli pian hoideltu. Se oli juuri tuhoamassa pientä kylää, kun Inuyasha saapui paikalle. Hän raapaisi yookain hajalle ja kääntyi takaisin Kaeden kylälle päin.
  Kaivon lähellä hän näki maassa oudon punaisen, pisaran muotoisen riipuksen. Se on varmasti Kagomen, hän ajatteli. Otan sen itselleni talteen, ja jos Kagome kysyy sen perään, olen löytävinäni sen maasta. Inuyasha oli jostain syystä taas todella vihainen Kagomelle.
  -Inuyasha! Kagome huusi, -Tulithan sinä lopulta. Luulin jo, että olet taas joutunut Kaguran uhriksi*. -Älä muistuta minua, Inuyasha tiuskaisi. Kagome oli ärsyttävä yrittäessään vitsailla. Inuyasha marssi normaalille nukkumapaikalleen, puuhun talon vieressä. Jossain vaiheessa illalla Kagome toi puun alle nuudeleita Inuyashaa varten, mutta Inuyasha vain hymähti, kun tämä pyysi häntä syömään muiden kanssa. Ei häntä huvittanut. Nuudelit hän tosin tietysti söi.
  Seuraavana päivänä he lähtivät jatkamaan matkaa. Itse asiassa Shikonin sirpaleiden etsiminen itsessään oli kuolettavan tylsää. He vain harhailivat ympäriinsä odottaen, että Kagome tuntisi jossain sirpaleen, ja matkan varrella he tuhosivat paljon yookaita hyötymättä siitä itse lähes yhtään. Se ärsytti Inuyashaa, mutta nopeampaa tapaa löytää sirpaleet ei ollut. Tai no, nopeampaa olisi tietenkin ollut, jos he eivät olisi sekaantuneet asioihin, jotka eivät heille kuuluneet, mutta Sango, Miroku ja Kagome, ihmisiä kun olivat, olivat niin helläsydämisiä etteivät voineet jättää ketään pulaan. Se oli ärsyttävää, mutta sen saattoi kestää, kun tiesi että heistä oli hyötyä. Omituista. Eikös hän ennen ollut kulkenut heidän kanssaan sen takia, että he olivat ystäviä? Hän ei ollut varma. Mutta tänään hänestä ei ainakaan tuntunut siltä. Äkillinen tunne olisi voinut vaikuttaa hänestä oudolta, jos hän olisi pysähtynyt ajattelemaan sitä, mutta ei hän pysähtynyt. Ei hän viitsinyt.
  Noin puolenpäivän aikoihin Miroku huusi Inuyashaa pysähtymään. -Mitä nyt? Inuyasha kysyi kyllästyneenä.
-Sinä ehkä jaksat juosta koko päivän, mutta me emme. Pysähdytään hetkeksi lepäämään.
-Ei ole aikaa! Inuyasha huusi.
-Meidän täytyy löytää Shikonin sirpaleet niin pian kuin mahdollista. En jaksa tuhlata aikaani turhaan lepäämiseen.
Miroku katsoi Inuyashaa vihaisesti. -Me ihmiset emme kestä sinun tahtiasi, Inuyasha. Meidän täytyy levätä. -No siinä tapauksessa levätkää keskenänne. Minä jatkan matkaa, Inuyasha sanoi kylmästi ja lähti juoksemaan eteenpäin Kagome selässään niin kovaa, etteivät Miroku ja Sango pysyneet hänen perässään vaan luovuttivat pian.
-Mitä sinä oikein aiot, Inuyasha?!? Kagome huusi. -Emme me voi jättää Sangoa ja Mirokua jälkeen tuolla tavalla! -Miksemme voisi? Inuyasha sanoi. Kagome hätkähti. -He eivät ehkä löydä meitä enää, jos joudumme liian kauas toisistamme! Kagome huudahti. -Mitä siitä? Inuyasha kysyi. -Ei heidän tarvitse löytää meitä. Pärjäämme ihan hyvin ilman heitäkin. Inuyashan sanojen kylmyys yllätti hieman häntä itseäänkin. Tuntui kuin hänen tunteensa olisivat vaimentuneet viime yön aikana. Kagome säpsähti. -Mutte hehän ovat meidän ystäviämme! hän huusi. -Niin olivat, Inuyasha vastasi. Hänen sydämensä ei tuntenut mitään, kun hän ajatteli Sangoa ja Mirokua. He olivat vain kaksi ihmistä, joista hän oli hyötynyt hetken ajan, siltä hänestä tuntui nyt. Kagome suuttui. -Inuyasha, käänny ympäri! Meidän täytyy mennä takaisin Mirokun ja Sangon luokse! Kyllähän sinäkin heistä todellisuudessa välität! hän kiljui. Inuyasha oli käyttäytynyt oudosti siitä asti, kun Kagome oli tullut takaisin omasta maailmastaan, ja nyt tämä alkoi jo pelottaa Kagomea. -Ole hiljaa ja etsi seuraava Shikonin sirpale. Haluan saada Shikonin pian kokoon, että pääsen roikkumasta tässä ihmisporukassa, Inuyasha käski. -Vai että haluat sinä päästä meistä eroon. Haluatko sinä päästä minustakin mahdollisimman pian eroon? Kagome säpsähti. Nyt häntä todella pelotti. Inuyasha käyttäytyi aivan kuin hän ei olisi edes ollut Inuyasha, vaan joku täysin toinen, ilkeä henkilö. -Mitä sinä sitten kuvittelit? Että jään roikkumaan sinun seuraasi senkin jälkeen, kun Shikon on kasassa ja minusta on tullut täysi yookai? Ei minulla ole mitään syytä pysyä sinun kanssasi sen jälkeen. En minä tarvitse sinua mihinkään muuhun kuin etsimään Shikonin sirpaleita! Inuyasha sanoi kylmästi. Kagome melkein tunsi kylmyyden hohkaavan tästä. -Inuyasha, istu! Kagome huusi. Inuyasha lensi naamalleen maahan, ja Kagome lähti juoksemaan karkuun huutäen aina välillä 'istu' sen varalta, että Inuyasha oli lähtenyt hänen peräänsä. Häntä pelotti kamalasti. Jokin oli pahasti vialla, se oli varmaa. Inuyashahan oli sanonut  haluavansa tuhota Shikonin sen jälkeen, kun oli kuullut sen toistavan kamalaa tarinaa. Jokin vaikutti Inuyashaan ja sai hänet tekemään asioita, joita hän ei olisi normaalisti tehnyt. Ja se tunne, aivan kuin Inuyasha olisi hohtanut kylmää - hetkinen. Oliko se todella vain kuvitelmaa? Eikös jokin ollut todellakin hohkannut kylmää siinä lähellä. Ei tavallista kylmää. Se oli hiukan samanlaista kuin se, miten hän tunsi Shikonin sirpaleet. Kagome kääntyi katsomaan, ettei Inuyasha enää varmasti seurannut häntä, ja äkkiä hän törmäsi johonkuhun. Kagome kiljaisi.
  -Rauhoitu, Kagome, Miroku sanoi. -Mitä on tapahtunut, miksi et ole Inuyashan kanssa? Miroku ja Sango olivat varmaan lähteneet Inuyashan perään, ja Kagome oli törmännyt heihin. -Inuyasha ei selvästikään ole kunnossa, Kagome sanoi. -Hän puhuu omituisia. Aivan kuin hänen tunteensa olisivat kokonaan jäätyneet. Ja tunsin outoa, kylmää voimaa hänen lähellään. Miroku näytti miettiväiseltä. -Olisikohan... hän mutisi. Kagome katsoi Mirokua.
-Mitä?
-On olemassa kirous, joka jäädyttää tunteet. Samui kokoro**. Mutta siinä tapauksessa Inuyashan täytyy kantaa esinettä, johon kirous on laitettu. Ei riitä, että hän on koskenut sellaista esinettä, hänen täytyy kantaa sitä mukanaan, jotta kirous saattaa ottaa hänet valtaansa. Esinettä täytyy kantaa kaksi päivää, ennen kuin kirous tulee täydelliseksi. Sen jälkeen kirottu henkilö on erittäin vaikea saada 'sulamaan', sillä hänen sydämensä on täysin jäässä.
-Mitenköhän pitkällä Inuyashan kirous on, jos nyt ylipäätään on kysymys tuosta kirouksesta?
-Luultavasti ei vielä täydellinen, mutta ainakin jo suurin osa ensimmäisestä päivästä on kulunut.
Kagome ei voinut kuvitella Inuyashaa paljon tunteettomammaksi kuin tämä oli äsken ollut. Hän värähti. -Meidän pitää lähteä hänen peräänsä, hän sanoi. He nousivat Kiraran selkään. -Lennä Inuyashan luokse, Kirara, Sango käski.
   Inuyashasta tuntui oudolta. Kuin hän olisi ollut kokonaan jäätä. Hänestä ei ollut tuntunut miltään, kun Kagome oli juossut säikähtäneenä pois. Hän ymmärsi, ettei hänelle olisi mitään hyötyä tuosta tytöstä, ellei tämä haluaisi auttaa, sillä Kagomen tarvitsi sanoa vain yksi sana, niin Inuyasha kaatui maahan. Ainoa tunne, mitä hän tunsi Kagomen juostessa metsään, oli viha. Hän oli äärettömän vihainen tuolle tytölle, ja se tuntui oudolta. Hän muisti yhä, että aina ennen kun Kagome oli juossut pois, häntä oli harmittanut, ja hän oli tuntenut pientä surua. Nyt viha tuntui olevan ainoa tunne, jota hän enää tunsi. Ne henkilöt, joille hän ei ollut vihainen, olivat vain niitä, jotka hänen kannattaisi tuhota, ja niitä, joista hän voisi hyötyä. Ja hiljalleen vihakin tuntui kuluvan pois, samoin tuo tyynen ihmettelevä tunne. Ei hänellä ollut halua saada tunteitaan takaisinkaan, se ei ollut järkevää. Nyt olisi tärkeää lähteä etsimään seuraavaa Shikonin sirpaletta. Hän päätti kysellä kylistä, oliko siellä päin näkynyt oudosti voimistuvia yookaita. Hän suuntasi koilliseen, mistä hän haistoi suuren määrän ihmisiä.
   -Tuolla hän on, Sango sanoi. Hän oli huomannut Inuyashan kylän ihmisvilinässä. -Missä? Kagome kysyi. Sango osoitti: -Tuolla, hän puhuu kylän sepälle. Hän on peittänyt korvansa huivilla. Nyt Kagome näki Inuyashan. Tämä näytti kyselevän jotain mieheltä, joka oli selvästikin äsken ollut takomassa auraa viereisessä pajassa. -Odotetaan häntä kylän ulkopuolella, Sango sanoi. -Sitten voimme koittaa mennä puhumaan hänelle.
   Inuyasha oli saanut tietää, että kylän läheiseen metsään menneet ihmiset eivät enää tulleet takaisin. Monet olivat lähteneet etsimään heitä, mutta kun viidettäkään etsijää ei ollut alkanut kuulua takaisin, he olivat luovuttaneet, eivätkä enää lähteneet metsään. Se saattaa olla yookai, jolla on Shikonin sirpale, Inuyasha ajatteli. Pahus, tämä on hidasta. Mutta todellisuudessa se ei suututtanut häntä paljoakaan. Jos hän ei saanut asiaa tehtyä helpompaa tietä, se piti tehdä vaikeampaa. Hitaus kyllä vähän ärsytti häntä, mutta ennen pitkää hän lopulta saisi Shikonin kasaan. Hän nopeutti vauhtia ehtiäkseen pian temppelille tarkistamaan, oliko siellä Shikonin sirpale, ja jos olisi, ottamaan sen mahdollisimman nopeasti itselleen. Äkkiä jokin syöksyi taivaalta hänen eteensä.
  Hän pysähtyi ja totesi Kiraran pysähtyneen hänen eteensä selässään Sango, Miroku ja Kagome. -Mitä asiaa teillä on? Jos ette aio kertoa minulle, onko lähistöllä Shikonin sirpale, voitte yhtä hyvin väistyä, Inuyasha sanoi kylmästi. Häntä ei kiinnostanuttuhlata aikaansa näihin ihmisiin, ellei heistä olisi hänelle hyötyä. -Oletko sinä tänään tai eilen ottanut mukaasi jonkin esineen, mitä sinulla ei ole ollut ennen? Kagome kysyi. Inuyasha katsoi häntä. Vain katsoi, ilman minkäänlaista tunnetta. -Löysinhän minä eilen tämän riipuksen kaivon läheltä. Voin myydä sen sinulle, jos tahdot ostaa, Inuyasha sanoi ja otti esiin punaisen pisaran. Kagome näytti tuntevan jonkinlaista voimaa hohkaavan riipuksesta, sillä hän värähti. -Anna se minulle, Kagome sanoi ja ojensi kätensä. -Miksi? Inuyasha kysyi. -Myyn sen kyllä jos ostat. Hän ei aikonut antaa riipusta Kagomelle, ellei hän voisi hyötyä siitä jollain tavalla. -Tuo riipus on kirottu. Se on jäädyttänyt tunteesi, Kagome sanoi. -Entä sitten? Inuyasha tuhahti. -Pystyn toimimaan järkevämmin, jos sellaiset tunteet kuin ystävyys tai rakkaus eivät muuta päätöksiäni. Kagome näytti kauhistuneelta. Hän käänsi katseensa pois Inuyashasta ja nojasi Kiraran pehmeään turkkiin.
  -Inuyasha, Miroku sanoi. -Sinä hyödyt siitä, jos saat tunteesi takaisin. Jos saat tunteesi takaisin, Kagome auttaa sinua keräämään Shikonin sirpaleita, jolloin saat ne nopeammin kasaan. Inuyasha mietti hetken, mutta totesi sitten: -Jos saan tunteeni takaisin, en hyödy mitään Shikonin kokoamisesta, sillä silloin haluan vain tuhota sen tyhmässä oikeudenmukaisuudessani. Enkä kyllä taida myydäkkään tätä teille, sekin sisältäisi vaaran. Väistykää, minun täytyy jatkaa matkaa.
Miroku aikoi estää Inuyashaa, mutta Kagome pyysi häntä lopettamaan. -Anna hänen mennä. Sayonara, Inuyasha. En ole varma... tapaammeko enää, Kagome sanoi ja purskahti itkuun. Hän, Sango ja Miroku nousivat takaisin Kiraran selkään ja lensivät pois. Kun Inuyasha ajatteli Kagomen sanoja ja katsoi sinne päin, minne tämä oli kadonnut, Inuyasha tunsi itsensä omaksi yllätyksekseen surulliseksi. Hän kyllä tiesi, että vähitellen tunne hiipuisi pois niin kuin kaikki muutkin tunteet, mutta hän ei voinut estää sitä, että kun hän ajattei ettei enää tapaisi Kagomea ja muita, hänen poskelleen vierähti kyynel. Ja toinen. Hän seisoi keskellä peltoa ja itki, vaikka tiesikin, ettei hänen ollut mitään järkeä vain seisoa siinä. Kyyneleet hiipuivat, ja lopulta viimeinen pieni kyynel vierähti hänen poskelleen. Se ei ehtinyt edes pudota maahan, ennen kuin se jäätyi pieneksi kristallikiteeksi.

Oli kulunut puoli vuotta. Inuyasha ei ollut enää nähnyt Kagomea, Mirokua ja Sangoa, mutta oli kuullut heidän kulkeneen ympäri maata keräämässä Shikonin sirpaleita aivan kuten Inuyashakin. Nykyään Inuyasha ei tuntenut enää mitään, ja vähitellen hän oli myös unohtanut, miltä tuntui kun sydämessä jyskytti jokin tunne. Vähitellen hän oli tullut myös melko välinpitämättömäksi. Hän ei enää kovin palavasti halunnut tulla kokonaan yookaiksi. Ei se edes tuottaisi hänelle iloa. Hän oli joka tapauksessa jatkanut Shikonin sirpaleiden etsimistä. Hänellä oli niitä nyt kuusi. Ja seitsemännen hän arveli saavansa tänään. Eräässä temppelissä säilytettiin kuulemma 'pyhää kidettä', ja hän arveli, että se voisi olla Shikonin sirpale. Hän siis meni temppeliin.
   Sisällä oli hämärää, ainoastaan yhdestä kattoikkunasta tuli valoa huoneeseen. Valoläikässä oli tummapuinen lipas, jossa oli kuin olikin Shikonin sirpale. Inuyasha käveli sen luo, ojensi kätensä ottaakseen sen... Mutta äkkiä hänet valtasi outo haluttomuuden tunne. Miksi hän oikeastaan keräsi sirpaleita? Ei hänen enää tehnyt mieli tulla kokonan yookaiksi. Haluaminenkin on tunne, tavallaan. Ja juuri nyt, lopulta, Inuyashan tunteet olivat kokonaan jäässä. Hän ei enää halunnut tehdä mitään. Hän vajosi istualleen temppelin lattialle nojaten pylvääseen, ja nyt kun kirous oli saanut hänen tunteensa valtaansa, se alkoi jäätää häntä muualtakin. Pian hän ei olisi pystynyt liikkumaan, vaikka olisi halunnutkin, sillä kirous oli alkanut jäädyttää hänen kehoaan saatuaan hänen tunteensa. Sillä sehän joka tapauksessa oli kirous, eivätkä kiroukset loppujen lopuksi ole sellaisia, joista niiden kohde voisi hyötyä. Ennen kuin Inuyashan kaikki tunteet jäätyivät, hän lopulta toivoi saavansa tunteensa takaisin, sillä ei elämällä loppujen lopuksi muuten olisi merkitystä. Sitten jää laskeutui hänen päälleen, eikä hän enää tuntenut eikä ajatellut mitään.
  Kagome oli vaeltanut Mirokun ja Sangon kanssa pitkään. He eivät olleet kuulleet mitään Inuyashasta kokonaiseen puoleen vuoteen. He olivat onnistuneet keräämään kymmenen Shikonin sirpaletta, mutta muutamaa löytämäänsä he eivät olleet onnistuneet saamaan, vaan olivat joutuneet pakenemaan henkensä uhalla niitä kantavilta yookailta. Kagome oli viettänyt enemmän aikaa kotonaan, joten hän oli pärjännyt pitkästä aikaa paremmin koulussa. Mutta koko ajan hän oli kaivannut Inuyashaa. Ehkä juuri sen takia hän oli viettänyt niin paljon aikaa omassa ajassaan. Saadakseen jotain muuta ajateltavaa. Mutta nyt hän oli ollut jo viikon yhteen mittaan kotona, joten hän päätti mennä takaisin sisällissotien aikakaudelle. Hän halusi saada Shikonin kokoon, sillä muussa tapauksessa se toisi paljon pahuutta maailmaan. Ja kai hän salaa vieläkin toivoi tapaavansa Inuyashan jossain.
   Kagome tunsi Shikonin sirpaleen. Se oli pienen, eteläisen kylän temppelissä. Kyläläiset ilmeisesti palvoivat sitä pyhänä kivenä. Hän, Sango ja Miroku menivät temppeliin. Siellä todellakin oli Shikonin sirpale. Kagome meni rasialle, missä sirpaletta pidettiin, poimi sirpaleen ja laittoi sen kaulassaan kantamaansa lasipurkkiin. Miroku ja Sango tutkivat temppeliä, kun äkkiä Miroku huudahti hämmästyneesti. -Mitä nyt? Kagome kysyi ja meni Mirokun luokse katsomaan, mistä tämä oli hämmästynyt. Kagome läiskäisi käden suulleen, ettei olisi huutanut.
  Inuyasha istui maassa pylvääseen nojaten. Hänen silmänsä olivat kiinni eikä hän liikkunut, ja hän oli jääkylmä. -Inuyasha! Kagome huusi.
  Inuyasha havahtui horroksestaan. Hän ei ollut ollut tajuttomana, hän ei vain ollut tehnyt mitään niinä kolmenatoista päivänä, kun hän oli istunut tässä pylvään juurella. Nyt hän huomasi olevansa niin jäätynyt sydämestään, ettei pystynyt liikkumaan. Mutta hän ei välittänyt. Ei hän erityisemmin halunnutkaan liikkua. Kagome huomasi hänen kaulassaan olevan kirotun riipuksen ja otti sen varovasti pois. Jokin jäinen Inuyashan sisällä napsahti rikki, ja nyt hän pystyi taas liikkumaan, joten hän avasi silmänsä. Mutta hän ei vieläkään tuntenut mitään, eikä hänen tehnyt mieli liikkua. Kagome laski riipuksen lattialle ja löi sitä nuolellaan, jolloin verenpunainen kivi halkesi. Nyt riipuksesta ei ollut vaaraa. Heidän täytyi vain saada Inuyashan tunteet takaisin. -Miroku. Miten Inuyashan tunteet voi saada takaisin? Kagome kysyi. -Itse asiassa en oikein tiedä, Miroku sanoi, -Täytyy tehdä jotain, mikä saa hänet tuntemaan jotain. Se toimii kaikissa tapauksissa eri tavalla. -Hyvä on sitten. Meidän täytyy viedä hänet jonnekin muualle, missä voimme olla rauhassa.
   Sango huokaisi. He olivat lentäneet Kiraran kyydillä erääseen tuntemaansa tyhjälleen jääneeseen majaan, missä kulkijat tapasivat yöpyä. He olivat laittaneet nuotion, ja hän oli lähtenyt Mirokun kanssa etsimään jotain syömistä. Kagome oli jäänyt majaan Inuyashan kanssa. Inuyasha ei ollut koko aikana sen jälkeen kun he olivat löytäneet hänet, tehnyt mitään eikä sanonut yhtäkään sanaa. Kagome oli yrittänyt saada hänen tunteensa palaamaan, mutta ei ollut onnistunut.
  Kun Sango ja Miroku palasivat majalle, mikään ei ollut muuttunut. He söivät Mirokun joesta pyytämät kalat, ja sitten kävivät nukkumaan. Kagome ei olisi halunnut, mutta lopulta Miroku sai hänet myöntymään. Sango ja Kagome menivät nukkumaan viereiseen pikkuhuoneeseen, mutta Miroku itse ei saanut unta. Hän katsoi pienentynyttä nuotiota, nousi ylös ja käveli Inuyashan luokse.
-Olet sinäkin aika typerys, vain makaat tuolla lailla haluttomana, ja saat Kagomen itkemään, Miroku sanoi vähän kiukkuisesti ja potkaisi Inuyashaa. Inuyasha ponkaisi pystyyn ja huusi: -Minä olen kirouksen alaisena, idiootti! En minä edes voisi tuosta vain nousta seisomaan, ja.. Huh?
  Miroku tuijotti häntä ihmeissään, ja Inuyasha tuijotti takaisin vähintään yhtä hämmästyneenä kuin Miroku. Sitten Miroku purskahti nauruun. Inuyasha virnisti pienesti, ja pamautti sitten Mirokua puolisuuttuneesti päähän. Kagome tuli huoneen ovelle. -Mitä sinä metelöit täällä, Miroku? hän kysyi unisena. Sitten hän huomasi Inuyashan ja muuttui erittäin hämmästyneen näköiseksi. Sitten hän ryntäsi halaamaan Inuyashaa. -Eh.. eh.. Inuyasha oli hämillään, eikä tosiaankaan tiennyt, miten reagoida. -Miten kirous oikein murtui? Kagome kysyi ihmeissään Inuyashalta. -Minä suutuin tuolle idiootille, Inuyasha tokaisi ja viittasi kädellään Mirokuun päin. Sitten, aivan äkkiä, Inuyashan jalat pettivät, ja hän romahti maahan.-Mikä hätänä? Kagome kysyi hätääntyneesti. -Ei minulla mitään hätää ole, Inuyasha sanoi nolona. -Voimani ovat vain lopussa. Minä en ole syönyt mitään kolmeentoista päivään.

*Ks. Erilainen Inuyasha-tarina made by Satsuki
**Samui = kylmä
Kokoro = sydän

kirjoittaja:Smog
Homman nimi: miksi inuyasha on aivoton?

Hei ootteko koskaan kuullut kuinka inuyashasta tuli aivoton?
Kerran kauan sitten siis tosi kauan sitten Inuyasha ja Kooga taistelivat.(Mitä uutta siinä muka on?) Mutta juuri kun Kooga oli poikkeuksellisesti voittamassa. Paikalle saapui Kagome, Inuyasha luonnollisesti panikoi ja lähti juoksemaan karkuun Kooga aivan kintereillään. He juoksivat huomaamatta aivan liian kauas ja päätyivät pohjois navalle. Siellä heiltä kummaltakin paleltui sormet. Kooga vain myhäili itsekseen että minähän en niitä tarvitse kun minä potkin. Inuyasha puolestaan oli pillahtaa itkuun sillä hän ei pystynyt pitämään kiinni edes tessaigasta. No he jatkoivat kuitenkin matkaa päätyen amerikan sademetsiin (melkoinen matka) Sieltä he löysivät Sesshoomarun ja Rinin. Rin oli ihastunut telepatialla tappaviin kärpäsiin ja jäi Sesshoomarun pyynnöistä huolimatta opiskelemaan niiden opastuksessa. Surun murtama Sesshoomaru lähti Inuyashan ja Koogan kanssa taivaltamaan kotia kohti. Illalla nuotion loimussa nukahtaneet `toverit`huomasivat aamulla polttaneensa varpaansa, jolloin Kooga itki hillittömästi. He matkasivat pitkään, (matka taittui hitaasti ilman varpaita) Ja päätyivät Hawajiille. Siellä he saivat syödä parantavia hedelmiä ja olivat jälleen kunnossa. Kagura saapui myöhemmin samana päivänä, ja liittyi seuraan. He kysyivät suuntaa ja lähtivät matkaamaan jälleen päätyen etelä navalle. Jossa he näkivät aivojen sulatus pingviinejä jotka sulattivat heidän aivonsa. Kagura luuli että oli jää karhu ja jäi tallustamaan etelä navalle. Muut etenivät austraaliaan jossa kooga jäi esittämään kooalaa. Sesshoomaru jäi juoksemaan austraaliaa ees taas. (juoksee luultavasti edelleen) Inuyasha ui 2-vuotta Kagomea paeten ympäri atlantia. Sitten hän kasvatti evät ja muuttui makrilliksi. Kagome oli tullut perässä rakentaen siltaa. Kagome kalasti ja söi inuyashan ja laittoi ruodot akvaarioon. Sitten koska sillan  rakennus tarpeet  olivat loppu hän muuttui mös makrilliksi jonka kagura myöhemmin kalasti ja söi. Sellaista rakkaus on...

Homman nimi: Erilainen Inuyasha-tarina
Tekijä: Satsuki
Tekijän kommentti: Inuyasha on aina pelastanut Kagomen ja muut, eikö olekin? Tämä on vähän erilainen tarina...

Oli kaunis kesäpäivä. Linnut lauloivat. Kukat kukkivat. Mehiläinen surisi. Kaksi hanyoota taistelivat toisiaan vastaan. Taivas oli sin- Hetkinen! Hanyoot taistelivat??
  Ei mikään kesäidylli.
  Toisen hanyoon nimi on Inuyasha ja toisen Kagura.
  Inuyasha yritti iskeä Kaguraa Tuulen haavalla, mutta Kagura sekoitti ympäristön tuulet niin, että isku katosi alkuunsa. Kagura viilsi Inuyashaa tuuliterillä rintaan ja vasempaan käteen. Inuyasha karjasi kivusta ja kaatui polvilleen maahan. Hän yritti taas Tuulen haavaa, mutta Kagura vain pysäytti sen tyhjään ja viilsi taas. Inuyasha sai viillon otsaansa, sitten vatsaansa. Hänen toinen kätensä murtui iskun voimasta. Inuyasha yritti vielä iskeä Bakuryuuhan, mutta ei onnistunut siinä, hänen voimansa olivat lopussa. Hän kaatui vatsalleen maahan ja jäi siihen makaamaan kuin kuollut. Kagura ei kuitenkaan ollut todellisuudessa vahingoittanut häntä kuolettavasti, vain niin, että hänen voimansa loppuisivat. Kagura käveli Inuyashan luokse, potkaisi tätä kylkeen ja totesi, että koirahanyoo oli pyörtynyt. -Hei, sinä siellä pusikossa, hän huikkasi -Tule hoitamaan työsi. Varvikko kahahti, ja metsästä astui esiin mustaan verhoutuneen naisen hahmo. Ranteessaan hänellä oli arvatenkin tiikerinnahasta tehty ranneke. Hän käveli hiljalleen maassa makaavan Inuyashan luokse ja tönäisi tätä kantamallaan sauvalla. Inuyasha äännähti kivuliaasti ja hänen kasvonsa vääristyivät kivusta. Hän avasi silmänsä. Inuyasha yritti nousta pystyyn, mutta hänen voimansa olivat aivan lopussa. Hän lysähti takaisin istuaalleen. -Hemmetti, hän ähkäisi. Mustaan verhoutunut nainen astui pari askeltä eteenpäin ja asetti kätensä Inuyashan otsalle. Inuyasha yritti vääntäytyä irti naisen otteesta, mutta tämä vain puristi lujempaa eikä Inuyasha voinut mitään. Hän tuijotti naista raivokkaasti. Nainen ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hän katsoi Inuyashaa silmiin ja alkoi mumista jotain hiljaa. Hänen silmistään välähti valo, ja Inuyasha huomasi, ettei hän enää voinut kääntää katsettaan pois naisen teräksenharmaista silmistä. Nainen luki loitsua. Inuyasha yritti kaikin keinoin pyristellä vastaan, mutta hän ei saanut käännettyä katsettaan toisaalle. Hänen ruumiinsa tuntui käyvän raskaaksi, eikä hän voinut enää liikahtaakkaan, vaan roikkui velttona naisen otteessa. Hän tunsi menettävänsä ruumiinsa hallinnan. Lopulta nainen päästi irti hänestä, ja hän lysähti maahan kykenemättä edes sulkemaan silmiään. Hän ei pystynyt liikuttamaan pienintäkään lihasta kehossaan. Hänen rintaansa puristi pelosta ja raivosta. Hän ei pystynyt tekemään yhtään mitään, hän oli täysin hyödytön, eikä hän pystyisi lainkaan pyristelemään vastaan, vaikka Kagura päättäisi tappaa hänet tässä ja nyt. Sitä Kagura ei kuitenkaan tehnyt. Hän astui rauhallisesti Inuyashan luokse ja löi häntä kasvoille. Raivo kuohahti Inuyashan sisällä, mutta hän ei pystynyt tekemään mitään. -Hah, täysin kyvytön, Kagura totesi. -Minkä loitsun sinä hänen päälleen langetit? -Omoi karada- loitsun, nainen vastasi. (Suoraan  käännettynä omoi karada tarkoittaa "raskas keho". Se on japania.) -Sen ansiosta hän on menettänyt kehonsa hallinnan. Nainen hymyili. -Anna palkkani, kiitos, hän sanoi. Kagura heitti naiselle pienen juuttikankaisen pussin. -Tuhat jeniä, kuten sovimme. Tulemme luultavasti käyttämään palveluksiasi pian uudestaan, Kagura totesi välinpitämättömällä äänellä.
  Äkkiä metsästä kuului rasahdus. -Joku tulee, Kagura totesi. -Minä lähden nyt, minulla ei ole enää asioita täällä. Hän taikoi alleen sulan, poimi Inuyashan kyytiin ja juuri kun hän oli nousemassa taivaalle, Kagome ryntäsi metsän piilosta aukiolle. Kagome katsoi taivaalle nousevaa sulkaa. -Inuyasha!, hän kiljaisi huomatessaan Inuyashan sulan kyydissä. Kagome ei voinut ampua Kaguraa alas nuolellaan, sillä hän olisi saattanut osua Inuyashaan. -INUYASHA! hän huusi, mutta Kaguran sulka katosi horisonttiin, eikä Kagome enää pystynyt erottamaan sitä taivaanrannasta. Hän käännähti aukiolla seisovaa naista kohti jousi jännitettynä. -Kuka olet? Mitä te teitte Inuyashalle?!? hän huusi vihaisena. Nainen huomasi Kagomen nuolessa olevan voiman ja piti parhaana vastata. -Olen Kuroi Tora, Musta Tiikeri, ja minä loihdin sen hanyoo-pojan. Hänen ylleen on laitettu Omoi karada- loitsu. Nainen kääntyi lähteäkseen, mutta ei päässyt pitkällekkään, kun Kagome ampui nuolen juuri hänen vierestään. -Älä karkaa mihinkään, hän huusi. -Mikä loitsu se on? Miten se puretaan? -Hävytön nulikka, nainen sanoi. -Uskallat uhmata tämän maan mahtavinta loitsijatarta. Nemuri! Nainen huusi vihaisena. Kagome tunsi vahvan voiman iskevän itseensä ja kaatui maahan. Hän vaipui syvään uneen ja loitsijatar katosi metsän peittoon.
   -Kagome! Miroku huusi. -Herää! Hän ja Sango olivat lähteneet etsimään Kagomea ja Inuyashaa, kun näitä ei ollut iltaan mennessä näkynyt takaisin kylään. He viettivät hieman aikaa Kaeden kylässä, koska Inuyasha oli haavoittunut. Inuyasha oli satuttanut itsensä taistelussa Sesshoomarua vastaan neljä päivää sitten. Haavat eivät olleet vielä täysin parantuneet Sesshoomarun kynsien myrkyn takia. Inuyasha oli lähtenyt aamulla kuljeskelemaan itsekseen metsään ja keskipäivän aikoihin Kagome oli lähtenyt hänen peräänsä. Miroku ja Sango olivat lähteneet etsimään heitä, ja löytäneet Kagomen tajuttomana pieneltä metsäaukiolta noin kilometrin päässä kylästä. -Herää, Kagome! Miroku huusi ja ravisteli Kagomea kovakouraisesti. Kagome raotti silmiään, ja Miroku huokaisi helpotuksesta. -Mitä tapahtui? hän kysyi. -Inuyasha... Kagome sanoi pelokkaasti ja purskahti itkuun. -Mitä hänestä? Sango kysyi. -Onko hänelle tapahtunut jotain? Kagome hillitsi itsensä. -Kagura sieppasi hänet. Hänet on loitsittu, Kagome sanoi. Sango halasi häntä. He olivat hetken hiljaa. Sitten Miroku laski kätensä Kagomen olkapäälle ja sanoi: -Meidän täytynee lähteä takaisin kylään, neiti Kagome. On jo pimeää, emme voi lähteä etsimään heitä tänään. -Niin, Kagome vastasi. -Eh, Miroku... Samassa Sango löi Mirokua poskelle. -Käyttäytykää, herra pappi! hän tokaisi viileästi ja lähti kävelemään kohti kylää. Arvaat luultavasti, mitä Miroku oli tehnyt toisella kädellään...
   -Aukiolla oli jokin nainen, kun tulin sinne. Loitsijatar. Hän sanoi langettaneensa Inuyashan päälle Omoi karada- loitsun. Mitä se tarkoittaa? Kagome kysyi Mirokulta matkalla kylään. Miroku hätkähti. -Omoi karada? Oletko aivan varma? hän kysyi. -Kyllä olen, Kagome sanoi. -Mikä lotsu se on? Miroku katsoi Kagomea erittäin vakavana. -Omoi karada on erittäin vahvoja taikavoimia vaativa loitsu, hän sanoi. -Se saa loistitun henkilön menettämään kehonsa hallinnan, niin ettei tämä voi jännittää yhtäkään lihasta kehossaan. En tunne keinoa sen purkamiseen.
He kaikki olivat pitkään hiljaa.
-Hyvä on sitten, Kagome tokaisi. -Meidän täytyy ensin etsiä Inuyasha, ja sitten yrittää jokaista tuntemaamme keinoa purkaaksemme loitsun! Ei ole muuta keinoa! Miroku ja Sango olivat hetken hiljaa. -Lähdetään huomenna, Sango sanoi. -Meidän kannattaa ensin etsiä idästä, siihen suuntaanhan sinä sanoit Kaguran lentäneen.
   He lähtivät seuraavana aamuna kulkemaan itään. Shippoo jäi Kaeden kylään kiivaista vastusteluistaan huolimatta, joten Miroku, Sango ja Kagome matkasivat kolmestaan, mukanaan vain Kirara, jonka selässä he ratsastivat vuorotellen. Jokaisessa kohtaamassaan kylässä he kyselivät ihmisiltä, oliko kukaan nähnyt Kaguran lentävän yli. Kaikki, joilta he kysyivät, osoittivat itään, aina vain itään päin. He olivat matkustaneet noin viikon, kun he saapuivat idän vuoristolle. Siellä he saivat viimein eräältä naiselta erittäin tärkeän neuvon. Nainen kertoi heille, että lentävä sulka oli laskeutunut vastakkaisen vuoren rinteelle kolme päivää sitten. Niinpä kolmikko kipusi vuorelle etsimään jälkiä Kagurasta. Jos Inuyasha olisi täällä, Kagome ajatteli, hän haistaisi Kaguran kaukaa ja hänen löytämisensä olisi helppoa. Mutta asioiden ollessa tällä tolalla he joutuivat etsimään jälkiä maasta, tai paljastavaa yookia. Mutta se oli hidasta puuhaa. Vasta kun ilta alkoi pimentyä, Kagome lopultakin tunsi heikon yookin vuoren ylemmältä rinteeltä. Hän huusi Sangon ja Mirokun paikalle, ja he lähtivät kulkemaan ylös vuoren rinnettä. Lopulta, myöhään yöllä, he löysivät luolan, josta yooki tuli. He olivat erittäin väsyneitä, joten he päättivät levätä luolan lähellä seuraavan yön. He nukkuivat suuren kivenlohkareen takana piilossa luolan oviaukolta katsottuna.
Aamulla he hiipivät luolan suuaukolle. Hetken epäröinnin jälkeen Sango astui sisään edellä, ja niin he lähtivät kulkemaan pitkin pitkää, pimeää tunnelia vuoren syvyyksiin. Tunneli tuntu jatkuvan loputtomiin. Välillä he päätyivät isompaan, myös pilkkopimeään luolaan, ja kulkivat seiniä pitkin tunnustellen luolan läpi seuraavalle tunnelinalulle. Ehkä noin tunnin päästä he huomasivat edessäpäin valoa. He hidastivat vauhtiaan ja varoivat aiheuttamasta ääniä.
  Luola, johon he saapuivat, oli suuri ja tyhjä. Siellä ei ollut mitään eikä ketään, paitsi loputon kivinen lattia ja kolme tunnelinaukkoa. He hiipivät varovasti katsomaan aukkoja ja kahdesta niistä näkyi valoa. He valitsivat vasemmanpuoleisen valaistuista haaroista, mutta löysivät vain suuren, tyhjän luolan, josta ei jatkunut enää muita tunneleita. Niinpä he palasivat takaisin ja kääntyivät oikeanpuoleiselle haaralle. Tunneli oli pidempi kuin edellinen. He hiipivät hiljaa eteenpäin, ja lopulta yhden mutkan taakse kurkistettuaan, he tulivat perille.
Luolaa valaisi muutama kynttilä siellä täällä. Siellä oli muutama kivi, ja yhden niistä päällä istui Kagura. Luolan lattialla makasi velttona Inuyasha. Kagome, Miroku ja Sango kulkivat jonkin matkaa käytävää takaisin päin, ja tekivät suunnitelman. Miroku antoi Kagomelle kaapunsa päällimmäisen kankaan. Kagome käpertyi sen alle sen mutkan luo, minkä jälkeen luola alkoi.Sango ja Miroku menivät hieman kauemmas tunnelissa niin, että heidät näki juuri ja juuri mutkasta käännyttyään. Sitten Miroku löi jalkansa lattiaan niin, että siitä lähti kova ääni, joka kaikui luolassa. Kagura tuli ulos luolasta katsomaan, mitä oli tekeillä. -Pahus, hän ähkäisi. Hän näki Mirokun ja Sangon ja lähti juoksemaan heidän peräänsä tunnelia pitkin. Hän ei huomannut syvässä varjossa mustan kankaan alla kyhjöttävää Kagomea, vaan juoksi suoraan hänen ohitseen. Kun hän oli kadonnut mutkan taa, Kagome heitti kankaan pois päältään ja ryntäsi luolaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten paljon aikaa hänellä olisi käytettävissään ennen kuin Kagura palaisi. Hän ryntäsi Inuyashan luokse.
   Inuyasha oli ollut jo viisi päivää vankina. Hän ei ollut pystynyt nukkumaan, mutta hän ei ilmeisesti loitsun alaisena tarvinnutkaan unta, eikä hänen myöskään tarvinnut syödä mitään. Pitkät tunnit olivat kuluneet. Inuyashan haavoja särki, ja ensimmäisen päivän aikana hän oli menettänyt paljon verta, ennen kuin verentulo lakkasi. Hänen murtunut kätensä ei ollut parantunut vielä, vaikka kaiken järjen mukaan hanyoon vammojen olisi pitänyt jo parantua monta päivää sitten.
  Kun Kagome sitten tuli Inuyashan luo, Inuyasha olisi voinut itkeä ilosta. Jos olisi voinut. Hän oli maannut liikkumatta neljä päivää, ja koko ajan pelko oli kasvanut hänen sisällään. Hän ei ollut koskaan ennen pelännyt niin paljon. Inuyasha oli haistanut Kagomen ja muut  jo siinä vaiheessa, kun he saapuivat suureen luolaan. Siitä asti hän oli odottanut, että jotain tapahtuisi. Ja lopultakin jotain oli tapahtunut. Kagome tarttui Inuyashan olkapäähän ja käänsi hänet selälleen. Hän hätkähti Inuyashan kaavussa olevaa kuivunutta verta, ja sitten hän käänsi katseensa Inuyashan kasvoihin. Hän laittoi käden suulleen, ettei olisi kiljaissut. Inuyasha ei voinut olla tajuttomana, hänen silmänsä olivat auki. -Inuyasha... Kagome kuiskasi. Inuyasha ei voinut sanoa mitään. Vaikka hän yritti kuinka, hänen suustaan ei kuulunut ääntäkään. Mutta hän huomasi, että hänen silmistään valui kyyneleitä. Eikä hän voinut lopettaa itkemistä. Kagome halasi Inuyashaa. Inuyasha tunsi sydämensä lyövän nopeammin.
Ja äkkiä hän pystyi taas liikkumaan. Hän henkäisi värisevästi, ja halasi Kagomea lujasti. -Loitsu... purkautui, hän sanoi. Loitsu purkautui, kun sydämeni jysähti. Kun ajattelin Kagomea, hän ajatteli. Miten tunne voi purkaa loitsun? hän ihmetteli. Siihen hän ei osannut todellakaan vastata. Hän ei vieläkään pystynyt lopettamaan itkemistä.
Äkkiä hän kuitenkin kuuli ääniä tunnelin toisesta päästä. -Kagura tulee takaisin! hän kuiskasi. Hän yritti nousta pystyyn, mutta kipu sävähti hänen haavoissaan ja murtuneessa kädessään. Hän voihkaisi tukahtuneesti ja vajosi takaisin polvilleen. Kagome auttoi hänet pystyyn ja he kulkivat hitaasti tunnelin suuaukon viereen. Inuyasha kävi nojaamaan seinään aivan aukon ulkopuolelle, ja veti Tessaigan esiin. Hetken päästä Kagura astui sisään luolaan. Inuyasha löi häntä heti Tessaigalla, ja onnistui osumaan häntä pahaan paikkaan olkapäähän. Kagura kaatui kiukusta ja tuskasta huudahtaen maahan. Inuyasha ja Kegome lähtivät kulkemaan tunnelia eteenpäin niin nopeasti, kuin mahdollista. Mutta Inuyasha ei päässyt etenemään kovin nopeasti. Hän kaatui pari kertaa tunnelin lattian teräville kiville. Kun he ehtivät suureen luolaan, Kagura oli jo päässyt jaloilleen ja lähtenyt heidän peräänsä. Äänistä päätellen hän saavutti heitä nopeasti. Suuressa luolassa he saivat lisää huolia. Miroku ei ollut päässyt Kaguralta karkuun. Hän oli haavoittunut pahasti kylkeen. Hän istui nojaten luolan seinään ulosvievän tunnelin oviaukon vieressä. Sango oli palannut takaisin luolaan ja sitonut Mirokun haavat, mutta Miroku pystyi hädin tuskin kävelemään. -Inuyasha, oletko kunnossa? Miroku kysyi. Inuyasha ei vastannut vaan huusi: -Kagura tulee perässämme. Nopeasti, eteenpäin! Heidän ainoa mahdollisuutensa oli piiloutua johonkin pimeään luolaan matkalla ulos. He lähtivät kulkemaan tunnelia pitkin niin nopeasti kuin mahdollista. Kagura kuitenkin saavutti heitä nopeasti. Juuri viime hetkellä he saapuivat suureen, pimeään luolaan. He liikkuivat niin hiljaa, kuin pystyivät, ja hiipivät keskemmälle luolaa. He arvelivat, että Kagura jatkaisi matkaa seinää seuraten, sillä se oli turvallisin tapa. He olivat hiirenhiljaa paikallaan, keskellä luolan suojatonta lattiaa, keskellä pimeyttä. Kaikeksi onneksi Kagura seurasi seinää seuraavan tunnelin luokse ja jatkoi matkaansa. Kun hänen askeliensa kaiut katosivat Inuyashan tarkoista korvistakin, he lähtivät jatkamaan matkaa.
  Kun he olivat viimeisessä luolassa ennen uloskäyntiä, missä näkyi jo jonkin verran valoa, Inuyasha kuuli Kaguran askeleiden äänet. Hän oli tulossa takaisin. He piiloutuivat oviaukon vieressä olevaan syvennykseen, Inuyasha lähimmäs ovea. He pidättivät hengitystään, kun Kagura tuli sisään. Kagura ehti astua kaksi askelta syvemmälle luolaan katsomatta ympärilleen, mutta sitten hän kääntyi ympäri ja huomasi Inuyashan ja muut. Ei ollut aikaa epäillä. Inuyasha reagoi nopeasti, jo silloin kun Kagura alkoi kääntyä, hän syöksyi tätä kohti ja leikkasi Tessaigalla Kaguran toisen jalan poikki. Sitten he juoksivat kaikki ulos luolasta, Inuyasha ja Mirokukin vammoistaan huolimatta. Ulkona heitä odotti Kirara, joka oli jätetty sinne, ja kaikkien yllätykseksi myös Hachi, Mirokun supikoiraystävä. -Äkkiä, tulkaa kyytiin! hän huusi, ja Inuyasha, Miroku ja Kagome nousivat hänen kyytiinsä, kun hän muutti muotonsa, Sango puolestaan ratsasti Kiraralla. He ehtivät jo kauas horisontin taakse ennen kuin Kagura sai itsensä taas pystyyn ja luolan ovelle. -Hemmetti, hän voihkaisi ja lysähti polvilleen luolan oviaukolle. Inuyasha kumppaneineen oli päässyt pakoon. Äkkiä Naraku ilmestyi hänen taakseen. Hän käännähti nopeasti ympäri. -Päästit hänet pakoon, Naraku sanoi. Hän piti kädessään Kaguran sydäntä ja pusersi sitä lujaa. Kagura kaatui maahan. -Muista, että saatan tappaa sinut milloin tahansa haluan, Naraku sanoi kylmästi. -Ensi kerralla et saa epäonnistua, tai...
   Sillä aikaa Inuyasha, Kagome, Miroku ja Sango olivat päässeet takaisin kylään. Kagome ja Sango sitoivat Mirokun ja Inuyashan haavat Kaeden avustuksella. Mirokun haava oli paha, ja hän oli menettänyt paljon verta, joten hän meni lepäämään. Inuyasha meni ulos istumaan puuhun, ja hetken kuluttua Kagome kiipesi istumaan hänen viereensä. Hän istui siinä hiljaa. -Kagome... Inuyasha sanoi, -Älä sitten kuvittele mitään outoa. Siis siitä, että minä itkin. Minä... Minun haavoihini sattui. Ja, öh, n-normaalisti minä kyllä pystyn estämään itseäni itkemästä. Inuyasha ei katsonut Kagomeen, vaan puhui puunrungolle vasemmalla puolellaan. -Inuyasha... Oletko sinä ennenkin meinannut itkeä? Kagome ihmetteli.. -E-en tietenkään! En ennen. Ei ainakaan tunneperäisistä syistä, Inuyasha sanoi hieman hätäisesti. -Tänäänkö sinä sitten itkit tunneperäisistä syistä? Kagome kysyi. -E... En! Tai no ehkä vähän, Inuyasha sanoi nyt jo selvästikin hätääntyneenä. Kagome katsoi Inuyashaa silmiin, ja halasi häntä lujasti. -Minä kaipasin sinua, hän sanoi. He olivat siinä hetken hiljaa. -Minä... pelkäsin, Inuyasha sanoi. -Etten enää koskaan voisi liikkua... Että makaisin aina luolan lattialla kykenemättä liikkumaan, puhumaan tai edes nukkumaan. Ja minuun koski, sillä haavani eivät parantuneet vähääkään... Ja minä pelkäsin, mitä sinä ajattelisit minusta, hän mutisi. Kagome hymyili hänelle ja halasi häntä taas. Äkkiä Shippoo hyppäsi Kagomen olkapäälle. -Itkitkö sinä, Inuyasha?!? hän kysyi. Sitten hän hyppäsi alas puusta ja lähti juoksemaan kohti Kaeden taloa. -Kaede! Miroku! Sango! Inuyasha sanoi itkeneensä! hän huusi mennessään. Hän ehti Mirokun ja Sangon luokse ja sanoi: -Miroku, arvaa mitä! Inuyasha- Äkkiä Inuyasha nosti hänet hännästä ilmaan. -Niin mitä sinä aioit sanoa minusta? hän kysyi Shippoolta. Shippoo säikähti. -Minä vain aioin kertoa Mirokulle ja Sangolle että sinä -au!- itkit siellä luolassa! hän rääkäisi. -Tuo alhainen otus valehtelee! Inuyasha sanoi hätäisesti ja ryntäsi ulos. Hän meni nurkan taakse ja löi Shippoota päähän. -Älä kuuluta tuollaisia asioita kaikille! hän mutisi niin etteivät muut kuulleet. -Miksei? Etkö sinä sitten muka itkenyt? AU! TUO SATTUI! AUAUAU! KAGOMEEEEE, INUYASHA LYÖÖÖÖÖÖ!

Kuvitusta tarinaan^